Lapin koulutuskeskus REDU


Tiedotearkisto: 

Julkaisuaika oli 6.2.2018 - 30.4.2018

Ammattikasvatusneuvos Arto Ylitalo siirtyy eläkkeelle

Rovaniemen koulutuskuntayhtymän johtaja Arto Ylitalo siirtyy eläkkeelle pitkältä uraltaan kuntayhtymän johtajana. Tasavallan Presidentti on myöntänyt Rovaniemen koulutuskuntayhtymän johtaja Arto Ylitalolle Ammattikasvatusneuvoksen arvonimen. Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen ojensi arvonimen Ylitalolle eläkkeellesiirtymisen juhlahetken yhteydessä.

DSC09294_www.jpg

Arto Ylitalo on toiminut kuntayhtymän johtajana vuodesta 1997 ja on siten tehnyt pisimmän uran koulutuskuntayhtymien johtajana. Ylitalo on ollut keskeinen henkilö Rovaniemen koulutuskuntayhtymän perustamisvaiheessa, toiminnan käynnistämisessä ja sen kehittämisessä. Keskeistä hänen toimikaudellaan on ollut muutos ja toiminnan kehittäminen suunnitelmallisesti. Rovaniemen koulutuskuntayhtymästä on muodostunut arvostettu ja luotettava yhteistyökumppani sekä merkittävä alueellinen vaikuttaja.

Ylitalo on toiminut lisäksi useissa luottamustehtävissä järjestötoiminnassa, kunnallishallinnossa ja ammatillisissa tehtävissä sekä muun muassa Koulutuksen järjestäjien yhdistyksen KJY ry:n ja sen seuraajan Ammatillisen koulutuksen kehittämisyhdistyksen AMKE ry:n hallituksissa.

Kaikessa Arto Ylitalon toiminnassa keskeistä on ollut kehittämisnäkökulma, yhteistyötaidot ja päämäärätietoisuus. Jo aiemmin hänelle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan Ritarimerkki vuonna 2010 ansiokkaasta toiminnastaan ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi.

Ammattikasvatusneuvoksen arvonimeä Arto Ylitalolle ovat olleet Rovaniemen koulutuskuntayhtymän lisäksi anomassa Opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus, Lapin yliopisto sekä Rovaniemen kaupunki. Arvonimi on samalla kunnianosoitus myös Rovaniemen koulutuskuntayhtymälle koulutuksenjärjestäjänä. Lisäksi Ylitalolle myönnettiin Kuntaliiton kultainen ansiomerkki 30-vuotisesta ansiokkaasta työstä kunnallishallinnon hyväksi.

 

DSC09335-2_www.jpg  

 

Kirjoittanut Henna Jokinen
Julkaistu    6.2.2018

 

Takaisin tiedotearkistoon>