Lapin koulutuskeskus REDU


Tiedotearkisto: 

Julkaisuaika oli 29.1.2016 - 30.3.2016

Pajapäivä auttaa kohti ammattia

Rantavitikan 8-luokkalaiset pääsivät kokeilemaan eri ammattien työvälineitä, työtehtäviä sekä alojen opiskelua Jokiväylän toimipisteen Pajapäivänä. Vaikka Rantavitikan koulu on aivan Lapin ammattiopiston toimipisteen lähituntumassa, ovat monet alat ja niihin opiskelu peruskoululaisille outoja.

viimeistely.jpg

Viivi Impiö, Mona Hynynen, Venla Suosalo, Saga Pukema viimeistelevät aamiaistarjottimensa käsin hioen ja värittömällä puuvahalla. Lapin ammattiopiston puualan opettaja Pasi Värinen opastaa.

Pajapäivän tarkoituksena on tehdä aloja tutuksi ja helpottaa oppilaalla edessä olevia ratkaisuja jatko-opintojen suhteen. Yhdeksännellä luokalla suurin osa peruskoululaisista on todella vaikean valinnan edessä. Tietoa ja kokemusta eri aloista varsinkaan käytännön tasolla, ei usein juurikaan ole. Silti yhteishaun kynnyksellä olisi päätettävä minne jatko-opiskelemaan suuntaa.

Pedagoginen suunnittelija Ritva Timonen-Kunnari Lapin ammattiopistosta kertoo, että tärkeintä Pajapäivässä on toiminta ja osallistuminen. Pajapäivänä voi ottaa tuntumaa alan työhön ja opiskeluun hyvissä ajoin.

- Tässä pääsee jo hieman kokeilemaan voisiko jokin ala olla juuri se minun juttu. Kokeilemme tätä nyt pilottina Rantavitikan kanssa ja jos Pajapäivä nähdään hyvänä ja toimivana tapahtumana, voimme laajentaa sitä yhteistyöksi muidenkin koulujen kanssa, kertoo Timonen-Kunnari.

Oppilaat valitsivat päivän aikana kaksi työpajaa, joihin halusivat osallistua. Vaihtoehtoina olivat kone- ja metalliala, tekstiili- ja vaatetusala, sähkö- ja automaatiotekniikka, pintakäsittelyala, tieto- ja viestintätekniikka, tieto- ja tietoliikennetekniikka, puuala, talotekniikka, liiketalous tai lentokoneasennus.


Puuala on muutakin kuin veistoa

Puuala on perinteinen käsityöammatti ja mielikuvat puusepän työstä voivatkin johtaa harhaan. Vaikka käden taitoa edelleen tarvitaan, käyttää puuseppä nykyisin työssään myös erittäin teknisiä, tarkkoja ja tietokoneohjattuja laitteita. Tällaisia koneita pääsivät kokeilemaan myös Rantavitikan 8-luokkalaiset, ja monelle oli yllätys millaisilla laitteilla puuta voidaan työstää. Aamiaistarjottimien valmistuksessa käytettiin alajyrsintä, CNC-jyrsintä, käsijyrsintä ja laser-leikkuria. Viimeistely tehtiin käsin hioen ja pintakäsittely vahaten.

- Muoto tehtiin eri koneella, pääty eri koneella ja sivut eri koneella, kertoo Venla Suosalo viimeistelyhiontaa tehdessään.

cnc.jpg
Venla Suosalo ja Mona Hynynen pääsivät kokeilemaan puualan työsalin lukuisia laitteita. Aamiaistarjottimen muoto tehtiin tällä CNC-jyrsimellä.

Pajapäivä pistää miettimään

Tekstiili- ja vaatetusalalla tehtiin puuvillaisia, muovikassin korvaavia ekokasseja. Liisa Joki oli jo saanut työnsä valmiiksi ja odotteli siirtymistä seuraavaan työpajaan maanmittausalalle.

- Tässä on pienempi tasku sekä isompi kassiosa ja kantorivat. Nämä ommeltiin ompelukoneella ja saumurilla ja sitten silitettiin, kertoo Sini.

kassi.jpg
Liisa Joki ja Hanna Leppäniemi pitivät Pajapäivää paitsi mukavana vaihteluna, myös hyvänä keinona saada tietoa eri ammateista ja aloista. Yhteishaku ja jatko-opinnot ovat edessä jo ensi vuonna.

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat Liisalla vielä mietintämyssyssä. Pientä ajatusta ammatista ja alasta kuitenkin jo on. Pankkiala on äidin kautta tuttu, ja Liisa haaveileekin pankki-, kiinteistövälitys- tai lakialan opinnoista ja töistä. Pajapäivä antoi taas uutta tietoa tulevaisuuden valintoihin.

- Tämä on mukavaa vaihtelua koulupäiviin ja myös siksi hyvä, ettei meillä ole juurikaan tietoa eri ammateista ja työelämästä. Kohta pitäisi kuitenkin jo valita se ammatti, jota lähtee opiskelemaan, sanoo Liisa.

Pajapäivä sujui kaikin puolin hienosti ja sai kiitosta niin opiskelijoilta, Rantavitikalta mukana olleilta opettajilta kuin ammattiopistonkin henkilöstöltä.

 

Kirjoittanut Petteri Nissinen
Julkaistu    29.1.2016

 

Takaisin tiedotearkistoon>