Tiedotearkisto:
Julkaisuaika oli 14.3.2016 - 30.6.2016
Poronhoito on elämäntapa
Tämän ylemmäs ei Suomessa pääse. Täällä Nuorgamissa, aivan kiven heiton päässä Norjan rajasta, asuu poromies ja Suomen sekä EU:n pohjoisin opiskelija, Jaakko Länsman.
Jaakko Länsman on Euroopan Unionin pohjoisin opiskelija. Tunturi on hänen tärkein oppimisympäristönsä.
Poronhoito jos jokin, on isältä pojalle siirtyvä ammatti. Se on ollut sitä täällä Tenon varressa jo lukuisten sukupolvien ajan. Yhteisen porotokan hoitoon liittyviin töihin osallistuu koko perhe ja suku ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kun porot ovat erotusaidassa, ovat mukana kaikki nuorimmasta vanhimpaan. Se kertoo siitä, että kyse on enemminkin elämäntavasta, ei niinkään työstä.
Jaakko Länsmanin perheeseen kuuluu avovaimo Karoliina Toratti, yksivuotias tytär Ellen sekä kääpiövillakoira Arthur. Samaa pihapiiriä asuttavat myös Jaakon vanhemmat Tuomo ja Kielo Länsman, joilla on asuintalon yhteydessä poronlihan suoramyyntipiste.
Jaakon talossa näkyy suvun historiaa. Remontti on nykyaikaistanut taloa, mutta runko on jykevää pelkkahirttä. Näin ylhäällä ei mänty kasva, ja niinpä hänen ukkinsa uitti talon hirsitarpeet 50-luvulla Angelista Inarinjokea ja Tenoa pitkin Nuorgamiin. Tukki ui lukuisten koskien ja könkäiden läpi yli 200 kilometriä ennen kuin löysi paikkansa talon seinistä.
Poronhoito on koko perheen ja myös lähisuvun yhteinen elämäntapa.
Tyttärelleen Ellenille Jaakko suunnittelee hankkivansa oman ajokkaan,
jolla tyttö voi ajaa Tenoa pitkin kouluun.
Joka päivä on uuden oppimista
Jaakko on Lapin oppisopimuskeskuksen opiskelija ja suorittaa porotalouden ammattitutkintoa. Hänellä on paras mahdollinen kouluttaja, oma isä, Tuomo Länsman. Koulutukseen kuuluva tietopuolinen koulutus on Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Kaamasen Toivoniemessä, jossa opiskellaan muun muassa teurastusta, nylkemistä ja lihanleikkuuta. Suurimman osan teoriaopinnoista hän käy etäyhteyksillä kotoaan käsin.
Voiko koulu sitten enää antaa lisäoppia miehelle, joka on hoitanut poroja pikkupojasta saakka? Eikö enneminkin hänen kuuluisi olla opettamassa muita?
- Ei sitä kertaa, etteikö uutta oppisi, sanoo Jaakko hetimiten.
- Meidän suoramyyntiin tulevat porot leikataan hieman eri tavalla kuin jatkojalostajat leikkaavat. Niitä ei yleensä leikata luuttomaksi, eikä lihojen leimaaminen ole pakollista.
Myös isä Tuomo on oppisopimusmuotoiseen koulutukseen tyytyväinen. Täällä asiat oppii käytännössä ja etäyhteyksien ansiosta poika voi opiskella kotoa käsin. Tuomo vakuuttaa, että oppi on hyvästä vaikka olisi ikänsä tehnyt porotöitä.
- Minäkin opin joka päivä uutta, elämähän on semmoista. Varsinkin porohomma. Se ei ole niin yksiselitteistä. Nykyään varsinkin muuttuvia asioita on paljon ja uutta tulee koko ajan.
Tärkein ammattitaito tulee päivittäisistä töistä ja tunturista, sieltä missä on poro. Siellä riittää työtä ja opittavaa joka päivä, ja sinne menemme tänäänkin.
Ruokinta pitää tokan tallessa
Teemme lähtöä. Alati naureskeleva ja hymyilevä ruskeasilmäinen Ellen istuskelee tuvan lattialla, syö välillä juustoa ja tarjoaa sitä vieressä häntää heiluttavalle Arthurille. Jaakko katsoo hymyillen tyttärensä touhuja.
- Ajokkaita meillä ei ole, mutta olen minä ajatellut, josko Ellenille sellaisen laittaisi. Saisi sitten ajaa porolla Tenoa pitkin kouluun kuten itsekin joskus haaveilin, tuumii Jaakko.
Pysähdymme Nuorgamin kylän laitaan ottamaan poroille heinää. Heinä on pyöröpaaleissa kuten eteläisemmän Suomenkin pelloilla.
- Vielä 70-luvulla kun tätä heinällä ruokintaa aloiteltiin, tehtiin kaikki heinä käsin haasiolle kuivumaan. Vasta paljon myöhemmin alettiin tehdä tällaista rehua, kertoo Tuomo Länsman kun Jaakko nostaa traktorin kuormaimella raskaita pyöröpaaleja peräkärryyn.
Heinä on porolle talvella hyvä lisäeväs ja vaikeina talvina elinehto. Tänä talvena sitä ei olisi niinkään ravinnoksi tarvittu, sillä lunta on vähän, maan pinta ei ole jään peitossa ja ruokakaivannot onnistuvat poroilta hyvin. Heinää poroille kuitenkin viedään, sillä siten saadaan pidettyä tokka hyvin kasassa ja hallinnassa. Myöskään pedot eivät uskalla tulla niin helposti tokkaan kun ihminen käy joka päivä paikalla.
Isä Tuomo Länsman on Jaakon työpaikkakouluttaja. Myös isälle
oppisopimuskoulutus on ollut mieluinen tapa kouluttaa poika jatkamaan
hänen työtään.
Poronhoitokin nykyaikaistuu
Traktorin perään asennettu kutteri silppuaa pyöröpaalia ja syöttötorvi syytää heinää moottorikelkan rekeen. Traktorin ohjaamossa istuu Jaakon pikkuserkku Asko Länsman. Porot Njallavaaran ympäristössä ovat Jaakon, Tuomon, Askon sekä hänen veljensä Vesan merkissä.
- Vielä kymmenen vuotta sitten halottiin nämä paalit kirveellä. Se oli kovaa hommaa kun paali oli jäässä ja heinä tiivistä, kertoo Jaakko.
- Jaa, tämä on syksyllä niitetty äpäräpaali. Tästä ne porot tykkäävät. On niin kuin salaattia, voi vaikka itse syödä, tuumii Tuomo paalin kääreitä aukoessaan.
- Ja usiasti jouvumma syömäänkin, virnuilee Asko vieressä.
Yksinäinen poro saapuu kumpareen takaa syömään kutterin hangelle syytämää silppua. Kelkat suuntaavat täysine kuormineen tunturiin. Alkumatkalla pienemmät, muutaman poron parttiot, ryntäävät kelkkoja kohti. Ne tietävät mistä ruoka tulee. Asko nakkelee heinätuppoja hangelle, vaihtaa Tuomon kanssa muutaman sanasen saameksi ja kaartaa kohta eri uralle toisaalla olevan tokan luo. Tuomo ja Jaakko pysäyttävät kelkkansa ja katsovat kiikareillaan valkeuteen.
Poronhoito on muuttunut viime vuosikymmeninä suuresti. Koneet ovat
helpottaneet työtä ja muun muassa heinällä ruokinta turvannut porojen
ravinnonsaannin talvella. Koneiden avusta huolimatta työtä riittää
jokaiselle päivälle.
- Tokka on aikalailla siellä missä eilenkin. Ajetaan aivan tuonne eteläpäähän.
Levitämme heinät, ja Jaakko kokoaa erillään olevat porot tokkaan. Hän kiertää kelkallaan porojen taakse ja luovii sitten tunturin rinnettä pitäen tokan kasassa. Ne jotka eivät hölkkää edessä, seuraavat Jaakon kelkkaa. Kohta lähes kaikki notkoon jääneet porot ovat liittyneet isompaan tokkaan. Äskettäin vielä säikyiltä vaikuttaneet eläimet tulevat aivan viereemme syömään.
- Eivät ne ennen tällä tavalla tulleet. Kelkkaa pelkäsivät eivätkä syöneet heinää, mutta nyt ovat tottuneet. Jos menit tarjoamaan ja heittämään heinää niin ne lähtivät laukkomaan. Meni monta, monta vuotta ennen kuin ne tottuivat siihen, mutta pikkuhiljaa, kertoo Tuomo.
Hörppäämme teetä kelkkojen kupeella. Ensimmäiset moottorikelkat saapuivat näille seuduille 60-luvulla ja pian ne olivat poromiehen perustyökaluja. Tuomo muistaa muutoksen olleen melkoinen ja sanookin kelkkojen mullistaneen koko poronhoidon.
Elinkeinon jatkaminen on kunniakysymys
Isän ja pojan mukaan poronhoidon tulevaisuus näyttää hyvältä jos vain poroluku pysyy kurissa. Jos poroja on liikaa, ruokamaat kuluvat, ruoka vähenee ja porot menevät huonoon kuntoon.
- 6 -vuotiaasta saakka olen oman isäni mukana kulkenut. Silloin mentiin vielä kävellen. Talvella vietiin porolla aitavehkeet, kangasaidat ja sillä tehtiin aita. Sitten juoksemalla haettiin porot aitaan. Moni asia on muuttunut.
Muutamat asiat kuitenkin pysyvät. Yksi niistä on poronhoidon elämäntavan siirtyminen sukupolvelta toiselle. Nuorta polvea on tulossa jatkamaan porohoitoa. Senkin osalta jatko näyttää hyvältä.
- On se kunniakysymyskin. Olisi noloa jättää hommat tähän, tuumaa Jaakko.
- Ja jos on koko pienen ikänsä metsässä kulkenut, niin osaako sitä oikein muuta enää tehdäkään.
Porotalouden voimassa olevat oppisopimukset Lapin oppisopimuskeskuksessa
- Porotalouden ammattitutkinto, 10 opiskelijaa
- Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto, poronhoitaja, 4 opiskelijaa
- Koulutusten tietopuolisesta opetuksesta noin puolet Lapin ammattiopistossa Rovaniemellä ja puolet Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Kaamasessa.
- Etäisyyksiä:
o Rovaniemi – Nuorgam 500 km
o Rovaniemi – Utsjoki 450 km
o Nuorgam – Kaamanen 150 km
o Vertailuna: Helsinki – Kokkola 491 km
o Vertailuna: Helsinki – Vaasa 420 km
Kirjoittanut Petteri Nissinen
Julkaistu 14.3.2016