Lapin koulutuskeskus REDU


Tiedotearkisto: 

Julkaisuaika oli 11.3.2020 - 12.3.2020

REDUn kansainväliset liikkuvuudet peruutetaan kevään ajaksi

REDU rajoittaa ulkomaan liikkuvuuksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

REDUn johto on päättänyt, että REDUn opiskelijoiden ulkomaille suuntautuvat liikkuvuudet perutaan 25.5. saakka. Peruutus koskee myös ulkomailta REDUun suuntautuvia liikkuvuuksia sekä henkilöstön ja asiantuntijoiden kansainvälisiä liikkuvuuksia. Matkat pyritään ensisijaisesti siirtämään myöhäisempään ajankohtaan tilanteen niin salliessa. Tilannetta arvioidaan uudelleen kevään aikana.

Tällä hetkellä käynnissä olevat opiskelijoiden ja asiantuntijoiden vaihtojaksot viedään loppuun suunnitellusti tilanteen niin salliessa. Koronavirustilannetta seurataan REDUssa jatkuvasti. REDUssa on laadittu erillinen ohje peruuntuvien matkojen järjestelyihin liittyen sekä opetusjärjestelyjen toteuttamisesta muun muassa mahdollisen karanteenin varalle.

REDUssa suositellaan myös omilta ulkomaan matkoilta saapuville opiskelijoille sekä henkilökunnalle oireettomanakin vähintään kolmen päivän etäopiskelu- tai etätyöjärjestelyistä sopimista. Opiskelija sopii järjestelystä erikseen omaohjaajan/opettajan kanssa ja henkilökunta oman esimiehensä kanssa.

Tilanne on valitettava, mutta REDU pyrkii huolehtimaan opiskelijoidensa ja henkilökunnan terveydestä.

REDUssa suositellaan seuraamaan THL:n ohjeistusta, jota päivitetään jatkuvasti. 

 

Lisätietoja:

Kuntayhtymän johtaja Saija Niemelä-Pentti
puh. 0400 488 881
saija.niemela-pentti@redu.fi

Kirjoittanut Henna Jokinen
Julkaistu    11.3.2020

 

Takaisin tiedotearkistoon>