Lapin koulutuskeskus REDU

Blogi: Hikilankuilla koronaa karkuun - työhyvinvointia etänä

TYKY24h-tapahtuma Kittilän toimintayksikössä


REDUn Kittilän matkailuopiskelijoiden kevään kuvioihin oli suunniteltu ohjaajien mielestä hyviä toteutuksia kansainvälisen opiskelijavierailujen ja tapahtumien merkeissä. Näyttöjä ja ryhmässä tekemistä, ohjelmia, haasteita, kiirettä ja vähän jo jännitti, miten tässä onnistutaan. Kun tahtoo aina olla niitä pikku vastuksia ja muutoksia.. Harvoin kuitenkaan mikään asia muuttuu niin nopeasti ja niin laajalla rintamalla kuin mitä tuli tapahtumaan. Muutoksen ydinsanaa ei tarvinne erikseen mainita. Vierailujen peruuntumiset, liikkumisrajoitukset, paljon uutisointia, lomautuksia, paikallisen matkailukeskuksen tyhjeneminen.. Heikompaakin hirvitti. Korona pysäytti, lopetti ja ehkä vähän selättikin.

Pienen ihmisen pienet ongelmat omalla työpaikalla vaikuttavat toki entistä pienemmiltä tällaisessa tilanteessa, mutta tärkeää olisi saada edes mahdolliset asiat hoidettua, eikö? Miten yrittää hoitaa opiskelijoille opintoja, niitä näyttöjäkin? Isossa kaaoksessa pienikin “selkeä” toiminta tuntuu kuitenkin tervetulleelta, kaikenlaista säätöä kun on näin poikkeusaikana riittämiin. “Jos kokeiltais järjestää toi henkilökunnan TYKY-juttu etänä?”, ehdottaa kollegani Mari. Hyvälle ehdotukselle on helppo sanoa kyllä. Suunniteltuja, peruttuja ohjelmia muokaten. Kiinnekohta toiminnalle. Kyllä vaan.

“Love your enemies, for they tell you your faults” Benjamin Franklin

Ja tarkoitti ihan varmaan just sitä, että koronan kiihdyttämän digialustojen ja etäyhteyksien mukaantulon myötä esille tulleet haasteet nostetaan kissana pöydälle. Haluttiin tai ei. Valehtelisin, jos väittäisin, että tällaisen TYKY-tapahtuman – pienenkin - järkkääminen oppilaiden kanssa etäohjauksessa olisi helppoa. Olisi vähättelyä ketä vain ohjaustyötä tekevää kohtaan sanoa, että käytä vaikka Zingoa, Lingoa tai Buumia. Nasauta jokin videopohja muokattavaksi... Ei ihan näin: ohjaustyön haaste ei digivälineillä katoa. Mutta myönnetään, kyllä se mahdollistuu. Samuli Paulaharjua hyvin vapaasti mukaellen, “nälkä opettaa ampumhaan vaikka kesäjäneksen”, kyllä. Enimmäkseen Teams toimii, Padlet pelittää, WA on aina vaan hyvä. Kollegan ja työkavereiden taidot ja kyvyt näissä asioissa auttoivat allekirjoittaneenkin digimaailman Mordorinlaaksosta ylös.

Taianomaisesti (varoitus, sisältää ripauksen sarkasmia) tapahtumarunko ja toiminta saatiin suunniteltua. Kuten niin monesti, lopputuotteessa ei aina näy vaikeudet, työmäärä, ei huoli eikä murhe. Paljon istumista (tänä aikana liikaakin) ja näennäisesti merkityksetöntä miettimistä. Kahvia, tuplana. Keskustelua kollegan kanssa puhelimella, viestein, Teamsilla. Ja muutakin hommaa on, tietysti.

Keskiviikkoaamu 22.4., palaveri Teamsissa koehenkilöstön kanssa, idean lyhyt esittely. Eivät tyrmää, hyvältä vaikuttaa. Jos menee jotenkin puikkariin, voidaan kokeilla oikeiden ihmisten kanssa.. Illalla startti omalle TYKY-hiihdolle Pallaksella. Ilmoitus lähdöstä oppilaskoordinaattorille. Huipulla kuvia, retkimuonasta kuvaa. Rentoudun. Paluu kotiin, ilmoitus paluusta.

Torstaiaamu 23.4. Avaan tapahtumarunkopohjan. Kuvia, kommentteja, iloa. Missä kaikkialla porukka on ollutkin!

 

eetu_tapahtumakoordinaattorina.jpg
Tapahtuman koordinaattoriksi valittiin matkailualan opiskelija Eetu Hämäläinen Kittilästä. Eetun vastuulla on ollut tapahtuman suunnittelu, markkinointi, koordinointi tapahtuman aikana, palautteen kerääminen ja tapahtuman kehittäminen kokemusten ja palautteen pohjalta. "Tapahtuma tuo iloa ja tekemistä poikkeusoloissa", Eetu kiteyttää. 

 

Leena_tykypäivänä.jpg
Hoitotyön lehtori Leena Ilvesluoto valitsi ohjelmasta rentoutumisen ja hiihtoretken. Illalla hän vielä kutoi islantilaisneuletta, joka on kohta valmis. "Työhyvinvointi on tärkeä asia ja siitä täytyy huolehtia. Oli mukava yhteinen kokemus tämä etätykytapahtuma", kiteyttää Leena usean ajatuksia. 

 
Kirjoittanut: Jani Vaattovaara

Julkaistu: 23.4.2020 13:26
 

Lisää blogeja >>
REDU-etusivulle >>