Blogi: Koronasta kohti kesää
Kohdennettua koulutusta matkailualalle -hanke 1.6.2020-31.5.2021
Kohdennettua koulutusta matkailualalle -hankkeessa on kuluneen syksyn aikana toteutettu C&Q-osaamiskartoituksia lappilaisissa matkailu- ja palvelualojen pienyrityksissä. Olemme vierailleet Kittilässä, Levillä, Ivalossa, Inarissa, Utsjoella ja Nuorgamissa. Osaamiskartoituksista esille nousseiden osaamistarpeiden pohjalta REDU:n asiantuntijaopettajat ovat yhteistyössä asiakasyritysten edustajien kanssa suunnitelleet yritysten tarpeita vastaavia täsmäkoulutuksia, joita pääsemme pian toteuttamaan. Vai pääsemmekö?
Lapin matkailun ahdinko koronatilanteen vuoksi on syventynyt entisestään. Monet yritykset eivät avaa lainkaan talvisesongille ja niissä, jotka pitävät ovensa auki, mennään yrittäjävetoisesti minimimiehityksellä. Käytännössä yrityksissä ei siis ole henkilökuntaa, jota voisimme kouluttaa. Yleinen mieliala on väsynyt, mutta kuitenkin tulevaisuuteen luottava. Monessa kohteessa keskustelu on kääntynyt ensi kesään ja koulutusten suunnitteluun tulevaa kesäsesonkia ajatellen.
Ajelimme marraskuun puolivälissä lähes kesäkelissä pohjoisen Suomen halki Nuorgamiin ja Utsjoelle, missä täydellisen pimeyden keskellä odotti lämmin vastaanotto ja kerrassaan upea elämys. Tosin tällä hetkellä ravintolapalveluita ei juurikaan ollut saatavilla, joten oli erittäin hyvä, että majoituksemme oli täysin varusteltu. Menneenä kesänä tämän elämyksen löysi puoli Suomea matkallaan Pohjois-Norjaan ja takaisin. Niin hurjaa ryntäystä eivät paikalliset yrittäjät osanneet odottaa, ja he olivat vallitsevan koronatilanteen vuoksi vieläpä varautuneet tavallista hiljaisempaan kesäsesonkiin. Siispä miehitys oli puolet normaalista ja asiakkaita puolestaan tulvi ovista ja ikkunoista. Kaikkialla myytiin ei-oota ja paikat olivat jatkuvasti täynnä. Vielä marraskuulla yrittäjät huokailivat syvään kesän ja alkusyksyn pyöritystä muistellessaan ja nauttivat nyt täysin siemauksin kaamosajan hiljaisuudesta.
Tiedustellessamme joulun tilannetta, vastaus oli jokaisella samansuuntainen: joulua ei juurikaan markkinoida kotimaisille matkailijoille, sillä välimatka lentokentälle Ivaloon on niin pitkä, että se nostaisi paketin hinnan pilviin. Norjan puolelle lentäminenhän ei juuri nyt ole vaihtoehto, sillä raja on ja pysyy kiinni vielä hyvän aikaa. Mikäli pohjoisimpaan Lappiin mielii joulunviettoon, matkan taittaa parhaiten omalla autolla, mutta tilaa varmastikin on.
Tilanteen ollessa tämä, tulevien täsmäkoulutusten kohtalo on avoinna. Hankkeelle on myönnetty jatkoaikaa toukokuun loppuun 2021, joten kesäsesonkia ajatellen ennätämme kyllä avuksi, mikäli yrityksiin vain uskalletaan henkilökuntaa palkata. Tulevia sesonkeja odotellessa onkin täydellinen hetki vahvistaa omaa osaamistaan kouluttautumalla. Annamme hankkeessa myös maksutonta koulutusneuvontaa matkailu- ja palvelualoilta työttömiksi jääneille, lomautetuille, lomautusuhan alaisille ja alanvaihdosta kiinnostuneille. Lisäksi kehitämme rekrytointisovellus Tiitus Duunia, joka yhdistää sopivan työhakijan oikeaan työpaikkaan helposti ja nopeasti. Tästä kaikesta kerromme mielellämme lisää esimerkiksi virtuaalisilla Mätsis -rekrymessuilla 28.tammikuuta 2021. Tervetuloa mukaan!
Kirjoittanut: Pia Peltoperä
Julkaistu: 9.12.2020 7:35