Blogi: Yhdessä tekemällä
Parasta johtamista -hankkeen projektipäällikkö pohtii kirjoituksessaan yhdessä kehittymistä ja kasvamista
Ajatukset heräsivät monen kuuntelemisen ja kuulemisen ja keskusteluhetken virvoittamana. Olen taas todennut, enkä ajatuksistani pääse: Kehittyminen ja kasvaminen tapahtuu pikkuhiljaa arjessa, osana käytännön yhdessä tekemistä. Toinen sanan varsinaisessa merkityksessä, verkostoprojektini on käynnissä. Ensimmäinen oli ”Voimaa vuosista”, jossa yhdessä tekemällä, verkostotyöllä ja osaamisen yhdistämisellä saatiin huipputuloksia aikaiseksi projektiin osallistuneiden ikäihmisten hyvinvoinnissa. Kehittyminen ja kasvaminen tapahtui pikkuhiljaa arjessa, osana käytännön tekemistä, moniammatillisen työn tukemana. Ja nyt Parasta johtamista verkostohanke, jossa yhdessä tekemällä, verkostotyöllä ja osaamisen yhdistämisellä mennään eteenpäin. Kehittyminen ja kasvaminen johtamistyössä tapahtuu pikkuhiljaa arjessa, osana käytännön johtamistyötä.
Näissä hankkeissa olen saanut tarkastella samaa ilmiötä ihan eri näkökulmista ja eri tasoilta. Olen saanut tarkastella sekä isoa kuvaa että pienempiä kokonaisuuksia osana isoa kuvaa ja oppinut käyttämään erilaisia kehittämismenetelmiä. Toivon, että en ole ainoa, joka on oppinut. Tieto kytkeytyy saumattomasti koko ajan tekemiseen. Käsitykseni tiimityöstä ja yhdessä tekemisen merkityksestä saa jälleen kerran vahvemman otteen minusta! Minä saan taas todeta, että yhteiskehittäminen on edellytys parhaisiin ratkaisuihin.
Hyödynnetään malleja, menetelmiä, toimintatapoja ja aina varmistetaan, että ollaan ymmärretty asioiden keskinäiset riippuvuudet ja ratkottavien ongelmien juurisyyt. Ratkon ongelmat siellä, missä niiden juurisyyt ovat. Näin ei joudu ratkomaan samoja ongelmia tai niiden erilaisia ilmenemismuotoja moneen kertaan, moneen eri aikaan ja vielä monessa eri paikassa. Ongelmakeskeisyydestä siirrytään päämäärätietoisesti ratkaisukeskeisyyteen, vaikka ongelmien juurisyyt tiedostetaankin.
Nykytilan analysointiin on aina alussa annettava riittävä aika, ennen kuin lähtee rakentamaan ja tekemään uutta. Osa uudistetaan, osa uusinnetaan ja osa jätetään taakse. Jos lähtee rakentamaan ja tekemään uutta pelkkien mielipiteiden tai pinnallisen tiedon pohjalta, on vaarana ajautua sähläämään, päällekkäiseen työhön ja jopa huonoihin ratkaisuihin.
Koulutuksen järjestäjänä meille kuulostaa tulevan paineita työelämästä ja asiakkailta ja muilta verkostoilta olla nopea ja ketterä, reipas ja rohkea, innovatiivinen ja näppärä. Tuleeko meille liiankin kiire? Tulee kova kiire osoittaa asiantuntemus, joka on tietysti muita parempi. Meidän idea on aina muita upeampi. Kilpailu ajaa tehokkuusajatteluun. Ehdimmekö siis keskittyä kuuntelemaan, ymmärtämään ja hyödyntämään asiantuntemusta ja kokemusta. Ketteryys ei taida tarkoittaa yhtä kuin pikaista ratkaisua. Ketterinä toimijoina meidän olisi opittava ottamaan eri näkökulmat ja asiantuntemus tehokkaasti huomioon ja tehdä tätä kautta tietä tai tarjota ”kiitorata” ideoista lopputuloksiin.
Yhdessä tekemiseen ja yhteiskehittämiseen on loputtomasti erilaisia malleja ja muotoja. Pitää ottaa vaan itsellemme ja joukollemme käyttöön ominaisin malli tai malleja. Hyvin usein, lähes aina, jo pienillä muutoksilla saa aikaan aitoa yhdessä tekemistä ja uuden luomista. Passiivisesta toimintatavasta siirrytään aktiiviseen, osallistavaan toimintatapaan.
Kun tekemistä on paljon ja se on moniulotteista tai kompleksista, miten itse kukin haluaa asiaa ilmaista, on tarpeen varmistaa, että perustehtävä ja tekemisen suunta pysyy kirkkaana. Mitä minä teen hankkeissa? Teen yhdessä niiden ihmisten kanssa, joille mallia tai ratkaisuja luodaan. Oli kyseessä sitten asiakas, opiskelija, yhteistyökumppani, oma organisaatio tai hanke. Niin kuin alussa jo kuvasin hyvin lyhyesti ja kiteytettynä kahden monialaisen verkostohankkeen osalta. Yhdessä tekemällä me voimme ratkoa ongelmia ja luoda ratkaisuja. Lisäksi voimme varmistaa, että ratkaisut siirretään käytäntöön.
Itse visualisoin paljon. Laajennan visualisointia avoimella vuorovaikutuksella ja keskusteluilla. Pidän kokonaiskuvan aina näkyvillä, koska koen, että ilman kokonaiskuvaa, on vaarana, että eksytään pieniin yksityiskohtiin ja osaratkaisuihin, jotka eivät sitten toimi yhteen toistensa kanssa. Minulla on kaikille yksi, yhteinen kartta ja pidän itseni sekä muut toimijat koko ajan yhteisellä kartalla. Teen suunnanmuutokset perustellusta syystä. Ajattelen, että näin voi olla ketterä ja kokeileva järkevällä tavalla. Ei perusteluja ja päätöksiä tarvitse silti jäädä hautomaan pitkäksi aikaa. Tällä tavalla saadaan myös epäselvyyksiä vähennettyä, miksi nyt tehdään tätä eikä tuota.
Maailma on täynnä osaavia, älykkäitä ihmisiä. On paljon jo tehtyjä kokeiluja ja tutkimuksia. Kerätty kokemuksia ja kokemuksellista sekä tutkittua tietoa. Ei meillä ole enää tarvetta arpoa ja arvailla, vaan voimme oppia tekemällä yhdessä! Askeleen tai toisenkin taaksepäin ottaminenkaan ei ole välttämättä huono asia, koska silloin voi tarkistaa suuntaa.
Kirjoittanut: Henna Poikajärvi, projektipäällikkö, Parasta johtamista -hanke
Julkaistu: 6.2.2020 13:32