Lapin koulutuskeskus REDU

Blogi: Yhdessä tekevä REDU

REDUssa pysähdyttiin arvojen äärelle ja palkittiin henkilökuntaa arvoteoista.


Vuonna 2017 osana ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoa päivitettiin REDUn strategia ja arvot. Pidettiin arvopajoja ja käytiin arvokeskusteluja tiimeittäin. REDUlaisten arvolupaukseksi kiteytyi - Olemme yhdessä tekeviä, vastuullisia ja asiakaslähtöisiä.

Näistä arvokeskusteluista on vierähtänyt nyt kolme vuotta. Havahduimme siihen tosiasiaan, että arjen keskellä ei monesti pysähdytä miettimään, miten eri tavoin nämä arvot näkyvät toiminnassamme. REDUssa päätettiin kääntää katseet arvojen mukaiseen toimintaan ja palkita hyviä arvotekoja.

Ensimmäiseksi tarkasteltiin arvoa ”yhdessä tekevä”. Miten tämä arvo näyttäytyy toiminnassamme? Yhdessä tekeminen on yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, luottamuksen ja kehittävän ilmapiirin edistämistä. Se on erilaisuuden kunnioittamista ja yhdenvertaista kohtelua. Tällä hetkellä olemme yhdessä tekevä pääsääntöisesti vain virtuaalisesti. Miten yhdessä tekeminen näkyy korona-arjessa? Miten sitä on nyt edistetty?

REDUlaiset saivat ehdottaa Yhdessä tekevä-arvotekoa ja perustella, miten yhdessä tekeminen näkyy korona-arjessa ja miten sitä on edistetty. Arvoteko-ehdotuksia tuli yhteensä seitsemän, osin nostettiin esiin arvojen mukaan toimivia henkilöitä, osin yhteisöjä ja osin arvotekoja. REDUn Osaamisen kehittämisen työryhmä valitsi näiden joukosta palkittavaksi kaksi arvotekoa:

1) Ruokavälkkä-livelähetykset (#Hyvinvoiva amis -hanke), joiden kautta on kohdattu opiskelijoita ja opiskelemaan aikovia. Mukana on ollut myös opettajia, kuraattoreita ja rehtori. Ruokavälkkä on ollut etäopetuksen kyljessä opiskelijoille kiva mahdollisuus pitää yhteyttä oppilaitokseen ja kuulla kuulumisia omasta koulusta.

2) VALMA-koulutuksen koulunkäynnin ohjaajien toiminta korona-aikana. Koulunkäynnin ohjaajat ovat jakaneet opettajan työkuormaa olemalla linkki opettajan ja opiskelijoiden välillä. He ovat hoitaneet etäopiskeluun liittyviä ongelmia jo ennen, kun ne ovat tulleet opettajan tietoon. Koulunkäynnin ohjaajat perustivat esim. omat whatsapp-ryhmät ruotsin opiskeluun, joka osoittautui korvaamattomaksi ideaksi.

Arvojen mukaiseen toimintaan kannustaminen ja arvotekojen palkitseminen jatkuu taas syksyllä. Pysähdytään miettimään niin omaa kuin muidenkin toimintaa positiivisten silmälasien läpi kannustaen ja arvostaen.

 
Kirjoittanut: Anu Tauriainen, henkilöstösuunnittelija

Julkaistu: 15.6.2020 9:42
 

Lisää blogeja >>
REDU-etusivulle >>